Sivut

7. helmikuuta 2013

Rally-tokon alkeiskurssin viimeinen kerta

Meillä oli eilen viimeinen kerta rally-tokoa ja tunnin aiheena oli yksi rata, joka mentiin läpi kahteen kertaan. Jokainen koirakko sai myös oman vuoronsa aikana hyviä vinkkejä kurssin vetäjältä ja omaa vuoroa odotellessa oli hyvä treenata radalla tehtäviä liikkeitä. Radalla Siru ilokseni loisti niissä liikkeissä, joiden ajattelin tuottavan eniten vaikeuksia. :)

Radan aikana suoritettiin 11 tehtävää, jotka olivat:

Lähtö
1. Hidasta kävelyä
2. Normaali vauhti
3. Koira istumisen kautta maahan ja kierretään koiran ympäri
4. 270 asteen käännös oikealle
5. Koira ensin eteen ja kierrätetään oikealta puolelta takaisin vasemmalle sivulle
6. Käännös oikeaan
7. Koira eteen istumaan. 1 peruutusaskel, koira istuu eteen. 2 peruutusaskelta, koira istuu eteen. 3 peruutusaskelta, koira istuu eteen.
8. Käännös okeaan
9. Spiraali
10. 270 asteen käännös oikealle
11. Pujottelu
Maali

Aiemmin Sirulle on tuottanut vaikeuksia maassa paikallaan makaaminen sillä välin kun kävelen sen ympäri ja eilen sillä oli napsahtanut joku kärsivällisyysnappi pohjaan, sillä se makasi nätisti maassa minun kiertäessäni sen ympäri! Ette uskokaan miten ylpeä olin pienestä riiviöpennustani! Testasin samaa seuraavaa vuoroamme odotellessani käskemällä Sirun makaamaan ja laittamalla nakinpalasen noin parinkymmenen sentin päähän pennusta. Peruutin muutaman askeleen ja pentu makasi edelleen ihan rauhassa. Otin vielä muutaman askeleen taaksepäin ja pentu oli edelleen kiltisti paikallaan makuullaan. Sen jälkeen palasin pennun luo, kehuin sitä kovasti ja annoin sille nakinpalan. Ehkä tää vielä tästä. :)

 




Kuvituksena puhelimen kätköistä löytyneitä kuvia.

2 kommenttia:

  1. Taitava pentu! :) Se todella on hieno tunne kun saa onnistumaan jotain minkä kuvittelee tuottavan vaikeuksia, niiden onnistumisien avulla säilyy into treenata yhä enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tunne on kyllä aivan mahtava ja tuo pentukin on niin upea! :) Pikkasen nyt harmittaa kun ei pystytty osallistumaan seuraavalle kurssille mun töiden takia mut keväämmällä sitten!

      Poista