Sivut

29. syyskuuta 2012

Asianmukainen vaatetus sadekeleille


Eipä neiti aamulla arvannut, että illalla hän saisi pukeutua uuteen hienoon sademantteliin. Tilasin viime viikonloppuna Mustin ja Mirrin verkkokaupasta tarjouksessa olleen Hurtan sademanttelin, joka on vielä toistaiseksi muutaman sentin verran liian reilu Sirulle. Hyvin tuntui neiti reilusta koosta huolimatta ihka ensimmäisessä vaatteessaan viihtyvän!




Huomaatteko miten meidän vauva on kasvanut! Huomenna (eli tänään) tulee pennulle jo 11 viikkoa täyteen ja ohjelmassa on punnitus ja mittaus. :)

25. syyskuuta 2012

Keskustaan tutustumista


Siru matkusti eilen ensimmäistä kertaa bussissa kun lähdettiin keskustaan ihmettelemään liikenteen melua ja ihmisten määrää. Vaikka asummekin parin kilometrin päässä keskustasta, on täällä tosi rauhallista, sillä takapihalta kulkee vain kävelytie ja vilkasliikenteiselle autotielle on muutamien satojen metrien matka. Keskustassa käytiin moikkaamassa mun työkavereita ja käytiin samalla ostamassa neidille ulkoleluksi pallo (joka on muuten tänään jo ollut kovassa käytössä!). Torilla kävellessä neitiä vähäsen pelotti kun autojen äänet kuuluivat joka suunnalta mutta namien avulla päästiin etenemään. Torilta mentiin jokirantaan, jossa otettiin muutama kuva. Kuvissa muuten näkyy myös uudet valjaat, jotka saatiin viikonloppuna kaverilta. :)


Tänään Sirulla onkin ollut vähän maha löysällä, joten olen syöttänyt sille keitettyä riisiä piimällä ja Attapectilla maustettuna. Pentu napsii tien varsilta aina jotain aarteita suuhunsa ja olen parhaani mukaan koittanut ottaa niitä pois, ettei pentu söisi mitään sopimatonta mutta tällä kertaa se ilmeisesti ehti syödä aarteensa. Pentu on ollut tosi vilkas tänään ripulista huolimatta, joten sen osalta ei pitäisi olla mitään hätää. Toivotaan, että huomenna masu toimisi jo paremmin!

Satunnaisia otoksia viime viikolta

Mun vuoro taluttaa!

9 viikkoa täynnä!

24. syyskuuta 2012

10 viikkoa

Viikonloppu vanhempieni luona suijui kivasti Sirun osalta: neiti ei tälläkään kertaa jännittänyt ollenkaan uutta paikkaa vaan haisteli ensimmäisenä iltana meidän nukkumatilat kertaalleen ympäriinsä, jonka jälkeen leikit saivat jälleen alkaa. Tultiin perjantai-iltana mun töiden takia perille vanhempieni luokse vasta puolenyön maissa, joten muu perhe äitiäni lukuunottamatta oli jo nukkumassa.
Sirun ja vanhempieni 10-vuotiaan Sara-sheltin ensitapaaminen sujui yllättän hyvin. Saran osalta ensitapaaminen sujui melko ihmettelevissä tunnelmissa sen seuratessa ympäriinsä hyppelevää Sirua, joka yritti saada Saraa leikkimään kanssaan.

Lauantai oli jännä päivä pikkuneidille kun käytiin aamupäivällä kavereiden luona, joilla on 3-vuotias tyttö, kolme uroskoiraa ja kaksi kissaa, joista toinen on vielä pentu. 3-vuotias tyttö oli tosi innokas leikittämään Sirua, joka suhtautui hieman varautuneesti tytön lähestymisiin. Kissan kanssa leikit sujuivat alkukankeudesta huolimatta oikein nätisti ja nuorimman koirankin kanssa Siru pääsi touhuamaan. Vierailun jälkeen pentu otti muutaman tunnin lepoa, jotta jaksoi taas touhuta muutaman tunnin. Loppuilta meni aika pitkälti nukkuessa. Alla olevat kuvat on napsittu ennen iltaunia:



Seisomiskuvista ei meinannut tulla mitään kun pennulla oli vähän liikaa energiaa. Se on kumma juttu kun neiti seisoo jo aika nätisti mutta lauantaina sen kuvaamisesta ei meinannut onnistua millään.

Näin meilläpäin punnitaan pentuja!

21. syyskuuta 2012

9-viikkoinen neiti

Meillä päivät ovat vilahtaneet taas vilkkaasti ohitse ja huomenna koittaa ensimmäinen viikonloppuvierailu meidän molempien vanhempien luokse Sirun kanssa. Jännittää vähäsen, miten meidän neiti tulee toimeen vanhempieni 10-vuotiaan shelttinartun kanssa, joka osaa toisinaan olla todella mustasukkainen omistaan... Pidetään peukkuja!

Siru täytti viime lauantaina kokonaiset kaksi kuukautta eli yhdeksän viikkoa. Yritettiin ottaa 9-viikkoiskuvaa neidistä miehen kaverin avustuksella mutta kuvaajan kiinnostus loppui alle minuutin kuvaamisen ja kolmen kuvan jälkeen... Onneksi kuvien joukosta löytyi edes yksi tarpeeksi edustava kuva tänne julkaistavaksi mutta lupaan, että 10-viikkoiskuva tulee olemaan edustavampi!


Tällä viikolla ollaan harjoiteltu Sirun kanssa seisomista pöydällä (siis pentu on ollut pöydällä, ei omistaja) ja nami houkuttimena seisominen onkin sujunut jo melko nätisti. :) Samalla punnitsin pennun ja mittasin säkäkorkeuden. Painoa neidillä on noin 2,5kg ja säkäkorkeus on noin 24cm.


17. syyskuuta 2012

Kuulumisia jälleen


Viime postauksesta onkin vierähtänyt tovi. Syynä hiljaisuuteen on ollut omistajan sairastaminen: viime viikon alun ohjelma koostui pääosin sängyssä tai telkkarin ääressä makaamisesta ja koiran kanssa ulkona jäätymisestä. Onneksi loppuviikkoa kohden olo parani, sillä miehen muutama kaveri tuli viettämään Turku-viikonloppua ja yöpyivät meillä. Tämän ansiosta Sirun sosiaalinen elämäkin on ollut aivan huipussaan ja hän onkin nauttinut monista leikittäjistä ja rapsuttajista.

Kirjoitin viime viikolla, että Siru oli aristellut kavereitamme ja heidän vilkasta poikaansa. Tiistai-iltana onnistuin jättämään itseni ja pennun kämpän ulkopuolelle ilman avaimia ja puhelinta miehen ollessa autoremontissa parinkymmenen kilometrin päässä. Koska en keksinyt muutakaan ratkaisua, lähdimme kävelemään parin kilometrin päähän (Siru osan matkaa sylissä) juuri näiden samaisten sunnuntaina meillä vierailleiden kavereiden luokse. Kun olimme heidän luonaan, ei Siru pelännyt heitä ollenkaan vaan nuuski innokkaasti paikkoja, kävi rapsuteltavana jokaisen luona vuorotellen ja nukahti lopulta. Jei! Ehkä pentu olikin vain väsynyt heidän sunnuntaisen vierailunsa aikana ja siksi vierasti heitä niin kovasti?

Käytiin yksi päivä kävelemässä läheisellä rautatiesillalla ja Sirua vähän jännitti. Alkukankeuden jälkeen kävely sillalla sujuikin yhtä hienosti kuin tukevalla maanpinnalla ja neiti uskalsi kurkkia mitä sillan alta ja sivulta löytyy. :)

Kirjoittelen taas lisää viimeistään huomenna!




10. syyskuuta 2012

Kolmas päivä


Eilen juuri menin mainitsemaan siitä, miten rohkea Siru on tähän mennessä ollut. Eilen illalla kaveripariskunta, joilla on kaksivuotias vilkas poika, tuli käymään. Neiti kävi pikaisesti haistelemassa vieraita heidän sisään tullessaan mutta pyrki koko loppuajan välttelemään heitä kököttäen nurkassa tai pyrkien miehen tai minun jalkojen taakse piiloon. Meillä on käynyt pari muutakin kaveria katsomassa Sirua, mutta heitä Siru ei pelännyt ollenkaan.. En tiedä oliko pelon syynä kavereiden erittäin vilkas lapsi, joka puhui paikoitellen todella kovaan ääneen ja liikkui nopeasti paikasta toiseen vai liekö joku muu. Siru on kuitenkin tottunut lapsiin jo kasvattajan luona. No, täytyy vaan totuttaa pentua kyseisiin ihmisiin, sillä käymme toistemme luona viikoittain.


Muuten on mennyt ihan kivasti. Oon oppinut lukemaan vähitellen pennun eleistä, koska sen täytyis päästä ulkoilemaan ja tiedän, että pentu täytyy kantaa etenkin aamulla pihalle mennessä sylissä hissiin ja hissistä ulos, jotta se ei pissaa meidän talon käytävälle, kuten tässä eilen vahingossa tapahtui.. Onneksi kukaan naapuri ei huomannut kyseistä tapausta kun pyyhkäisin pissat heti pois taskusta löytyneellä nenäliinassa ja kävin vielä hakemassa kotoa kosteaa paperia, jolla pyyhkäisin lattian puhtaaksi. Vähän kyllä nolotti. :D Hissimatkustaminen sujuu hyvin ja portaiden kiipeämistä alan vähitellen tämän viikon aikana totuttaa muutama porras kerrallaan.

9. syyskuuta 2012

Ensimmäiset päivät takana

Siru on ollut nyt meillä kaksi päivää ja kaikki on sujunut tosi hyvin tähän mennessä. Parin tunnin kotimatka kasvattajan luota meni tosi nätisti: alkumatkasta neiti vinkaisi pari kertaa ja alkoi lopulta nukkua kun emme kiinnittäneet sen ulinaan huomiota. Kotona Siru pissasi heti aluksi miehen puhelimen laturin johdolle, joka oli jäänyt lattialle lojumaan ja tutki tosi rohkeasti paikkoja. Ruokakin maistui hyvin. Illalla kun lukittiin tyttö kylppäriin portin taakse nukkumaan, neiti ulisi hetken aikaa, kunnes uni tuli silmään. Aamulla portin takana hyppeli iloinen pentu, joka ei ulkona juurikaan aristellut vierasta ympäristöä!

Oon niin iloinen, että Siru on niin rohkeasti tutustunut uuteen ympäristöön, eikä ole itkeskellytkään sen ensimmäisen yön jälkeen. Vauhtia pienessä kyllä riitää ja leikkiä jaksaa aina. :)



3. syyskuuta 2012

Loppukiri pennun kotiintuloon!

Ensimmäinen blogikirjoitus, täytyisikö aluksi esitellä itsensä?

Täällä kirjoittelee päälle parikymppinen turkulaistunut tyttö, jonka haaveissa on ollut jo pitkään oma shetlanninlammaskoiran pentu ja neljän päivän päästä haaveeni toteutuu: meidän kahden hengen talouteemme liittyy 8-viikkoinen narttupentu. Tähän mennessä (koira)hellyydenosoituksistani on saanut yksin nautiskella vanhempieni nykyään jo 10-vuotias shelttinarttu Sara.


Alkuvuodesta 2012 aloitin kasvattajan etsimisen. Kartoitin aluksi lähialueen kenneleitä mutta jouduin lopulta laajentamaan vähän reviiriäni, jotta mieleinen kasvattaja ja yhdistelmä löytyisi. Alunperin suunnitelmissa oli etsiä pentuetta, jonka luovutusaika olisi heinäkuussa, jolloin pitäisin myös lomani mutta suunnitelmat muuttuivat hieman ja paremmaksi ajankohdaksi valikoitui syksy tai talvi. Elokuun alkupuolella eksyin uudestaan erään mielenkiintoisen kasvattajan sivuille ja huomasin, että hän otti pentukyselyitä vastaan heinäkuun puolessa välissä syntyneestä pentueesta ja laitoin sähköpostia samantien menemään. Jo vajaan viikon päästä kävimme katsomassa viisiviikkoisia pentuja ja aloitimme kolmen viikon piinallisen (ainakin minun kohdallani!) odottamisen, jotta saisimme pennun kotiin.

Perjantaina meille kotiutuu aivan ihastuttava pieni shelttityttö, jonka olemme nimenneet Siruksi. Kuten kantajansa, myös nimi on pieni ja sievä.


Ylläoleva kuva on lainattu kasvattajan blogista hieman muokattuna.