Sivut

1. marraskuuta 2012

Shelttilenkki

Kävimme Sirun kanssa sunnuntaina shelttilenkillä Maarian taimistolla, jossa oli mahtavat maastot pitää koiria vapaana. Melkoinen lauma meitä olikin liikenteessä: 16 koiraa omistajineen. Siru pääsi kirmailemaan muiden koirien kanssa vapaana ja isommat koirat olivat kaikki tosi ystävällisiä Sirua kohtaan.





Ylläolevat kuvat: Sari Sainio

Ilmoitin meidät perjantaina pentukurssille, joka alkaa sunnuntaina 18.marraskuuta ja siihen sisältyy viisi opetuskertaa viitenä peräkkäisenä sunnuntai-iltana. Mua on harmittanut mielettömästi kun useat kurssit järjestetään keskellä viikkoa suht aikaiseen kellonaikaan, enkä välttämättä töideni puolesta ehtisi paikan päälle ja harmittaisi maksaa kurssista, josta tietäisi jo etukäteen, ettei pääsisi jokaiselle kerralle. (Tietenkin niille muille kursseille olisi voinut ilmoittautua jo etukäteen ja ilmoittaa töihin kyseiset päivät, jotta pomo olisi voinut huomioida ne työvuoroja tehdessään..)

Leikkiä Stellan kanssa


Kaksi ylläolevaa kuvaa: Sonia Delatte

Sonia onnistui nappaamaan lenkin päätteeksi ylläolevan söpistyskuvan Sirusta! Eikö olekin ihana? ♥ Kiitoksia muutenkin kuvaajille! Mun kamerallani ei taas tehnyt yhtään mitään koko lenkin aikana, joten koko reissu olisi jäänyt Sirun osalta ikuistamatta, ellei kamerallista porukkaa olisi ollut mukana. :)

7 kommenttia:

  1. Kiva, että Siru on päässyt shelttiseurassa touhuamaan :) Hienoa myös, että pääsette kurssille! :) Siru on niin söpis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy ehdottomasti lähteä uudestaankin noille shelttilenkeille kun neiti viihtyi siellä niin hyvin. :) Ja siitä kurssista on varmasti meille iso hyöty!

      Poista
  2. Pieni maailma. Mukana vissiin siis Sonian Stella ja Sulokin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turun koirapiirit tuntuu olevan aika pienet. :P

      Poista
    2. Nii, ja siis ollaan vielä molemmat porilaisia.. tuplabummi!

      Poista
  3. Onpas Siru suloinen! Itselleni on pian tulossa trikkityttö Lahdesta,
    tuskaisan hitaasti kuluu päivät..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siru kiittää! Ja onnea tulevasta pennusta! :) Tuo odotteluaika on ehdottomasti kamalinta aikaa kun tietää päivän, jolloin pentu kotiutuu mutta aika tuntuu kuluvan niiin hitaasti!

      Poista