Sivut

5. marraskuuta 2012

16vko höpinöitä



Eilen Siru täytti 16 viikkoa, jonka kunniaksi neiti pääsi taas mitattavaksi ja vaa'alle. Säkäkorkeus oli noin 31cm ja paino 4,1kg. Mielestäni pentu on kasvanut aika sopusuhtaisesti tähän mennessä, eikä ole saavuttanut (vielä) sitä kamalaa koipeliinivaihetta (vaikka ylläoleva kuva vähän yrittää vääristää tehden pienestä koipeliinin). Selailin vanhempieni sheltin Saran 10v vanhoja pentukuvia ja mm. tällainen sieltä löytyi:

Mira 14v ja Sara 2,5kk

Siruhan on nyt vajaa 4kk ikäisenä silmämääräisesti suurinpiirtein saman kokoinen kuin Sara alle 3kk ikäisenä! Saa nähdä minkä korkuinen Sirusta tulee isona. Ainakin erään kasvuennusteen (16vko korkeus + 6cm = pennun aikuiskoko) mukaan Sirusta saattaisi tulla noin 37cm.

Eilen sovittiin pentutreffit Tuiskun kanssa läheiseen koirapuistoon, jossa pennut pääsivät taas leikkimään itsensä väsyksiin. Sirun ja Tuiskun leikkejä on hauska seurata kun pennut jaksavat peuhata tosi pitkään keskenään: ensin hippaa, joka muuttuu hetken päästä painiksi ja välillä pidetään irvistelykilpailua. Ollaan naureskeltu sille kun Siru tekee tosi usein leikin pyörteissä "helikopterit" eli pyörähtää seistessään kylki edellä ympäri ja Tuisku puolestaan väsyessään alkaa helposti pyörähtämään Sirun vähän tönäistessä suoraan kuperkeikalla kyljelleen. On nuo pentuset niin suloisia keskenään leikkiessään. :)

Hei täällon aika kuraista!

Tänään käytiin Sirun kanssa metsäilemässä Halisissa Virnamäen muinaispolulla. Rämmittiin lähinnä mudassa sekä Siru juoksenteli metsässä ja näki ensimmäistä kertaa elämässään hevosen, joka oli niin hurja näky, että sille piti vähän pöhistäkin. Luoksetulon kanssa meillä on välillä meidän kerrostalon takapihalla leikkiessä ollut hieman ongelmia kun pentu on yhtäkkiä kesken leikin keksinyt juosta takapihan yhdeydessä olevan leikkipuiston alueelle kaivamaan hiekkaa, eikä meinaa millään suostua tulla luokse kutsuessa. Yleensä tuolloin on tepsinyt se, että olen lähtenyt juoksemaan poispäin, jolloin pentu on kirmannut perääni. Tänään ulkoillessamme pentu kuitenkin kirmasi aina heti luokseni kun kutsuin sen nimeä, joka lämmitti mieltä melkoisesti. Tiedän kuitenkin, että jos lähistöllä olisi ollut toinen koira, olisi pentu hukannut korvansa ja erittäin todennäköisesti juossut toisen koiran luo välittämättä huudoistani..

Noin yleisesti ottaen meillä sujuu Sirun kanssa oikein hyvin. Sisäsiisteys alkaa olla jo hyvällä mallilla ja useimmiten neiti osaa ilmoittaa vinkaisemalla tai tuijottamalla halunsa päästä ulos. Yöllä pentu jaksaa hyvin pidättää noin 7 tuntia, jonka jälkeen alkaa vinkumaan herättäen minut. Jos oikein muistan, pentu on viimeksi yön aikana pissannut sisään 2-3 viikkoa sitten eli ihan hyvin sen puolesta menee. :)

 

2 kommenttia:

  1. Siru on niiiiiiiiiin kaunis!!! <3 Kokonsa puolesta Sirusta varmaankin tulee ihan ihannekokoinen, en usko että tarvii ainakaan kokoa sen kanssa ressata :) Siskonsa ovat vähän isompia, mutta niillä on jo selkeästi koipeliinivaihe meneillään...

    VastaaPoista