Lauantaina lähdin koirien kanssa läheiseen rantaan ja koirat saivatkin siellä kunnon leikit aikaiseksi.
"Jos me nyt istutaan oikein nätisti niin annat meille ainakin viissataa namia!" |
"Siis miks toi pentu sai namin mutta mä en mitään (tai ainakaan en muista saaneeni)?!" |
"Tässä vähän pennulle mallia miltä pitää näyttää, että saa PALJON namia!" |
Isänpäivän kunniaksi syötiin koko porukalla miehen vanhempien luona ja pennulla oli monta leikittäjää paikalla. Siru koki vierailun aluksi kamalan korvakriisin kun valjaita pois päältä ottaessa korvan liimaus irtosi ja korvalehteen jäi roikkumaan karvatuppo, joka ilmeisesti tuntui pennusta hassulta. Ensin Siru pyöri ympyrää paikallaan ja rapsutteli korvaansa ihan hysteerisenä. Nostin pennun syliini ja tutkin sen korvaa, eikä liimauksen mukana ollut irronnut kuin pelkkää karvaa, ei onneksi ihoa. Kun päästin pennun takaisin lattialle, se meni suoraan mököttämään kenkäkaappiin, eikä halunnut tulla pois sieltä. Pentu vain rapsutteli korvaansa välillä, eikä sitä saanut edes nameilla tai lelulla houkuteltua pois sieltä. Lopulta tällättiin Sirun korva takaisin normaaliasentoon maitoliiman sijasta maalarinteipillä ja saimme taas seuraksemme iloisen pennun. Joskus se voi olla niin pienestä kiinni.. Porukoiden luona ollessani irroitin maalarinteipin Sirun korvasta, eikä korva enää häirinnyt pentua. Kummallista!
Eilen tiistaina oli aivan mahtava ilma ja käytiin Sirun kanssa ennen mun töiden alkamista ulkoilemassa Halisissa. Tämmöinen pieni metsänhenki siellä seikkaili:
Olis pikkuinen haaste, tässä linkki. :)
VastaaPoistahttp://shelttihila.blogspot.fi/2012/11/haastetta-jalleen.html
Teille on haaste! :>
VastaaPoistahttp://hupskeikkaa.blogspot.fi/2012/11/meita-on-muistettu.html