1. Mikä on koiranomistamisessa parasta?
- Koiran omistamisessa on parasta koiran seura ja sen iloinen mieli, joka tarttuu helposti itseenkin.
2. Kukaan ei ole täydellinen. Mitä muuttaisit koirassasi jos voisit?
- Siru on vielä niin pieni, joten toivoisin välillä, että iltahepulit vähenisivät ja ettei pentu haluaisi maistella saunan ovenkarmeja tai muita kalusteita kotona yksin ollessaan.
3. Mitä kautta olet "löytänyt" oman rotusi? Mikä on hyvää/huonoa omassa rodussasi?
- Kun olin pieni, mummoni hankki soopelin shelttipennun, johon rakastuin ihan täysin. Elli oli luonteeltaan arka mutta kiintyi täysillä valitsemiinsa ihmisiin. Ihan alunperin tykästyin rotuun varmastikin sen söpön ulkomuodon perusteella ja Lassie-elokuvien myötävaikutuksesta mutta myöhemmin aloin arvostaa mm. rodun luonnetta, kompaktia kokoa ja helppohoitoisuutta. Sheltin turkki pysyy hyvän näköisenä kun sille muistaa välillä näyttää vähän harjaa ja siistiä varvaskarvoja. Ihanan helppoa! Rodun ehdoton huono puoli on herkkähaukkuisuus, joka olisi todella ikävä ominaisuus etenkin näin kerrostalossa asuessa. Toistaiseksi Siru ei ole juurikaan haukkunut ja toivotaankin, että tilanne pysyisi tällaisena.
4. Jos pitäisi valita joku muu rotu kuin nykyinen, niin mikäli se olisi ja miksi?
- En osaa ollenkaan sanoa.. Kun koirakeskustelu tuli meille ajankohtaiseksi, ilmoitin miehelle heti, että meille tulee sitten sheltti ja myöhemmin sain myönnytyksen asialle. Joskus pienempänä tykästyin vähäsen basenjiin sen ulkonäön ja haukkumattomuuden perusteella mutta ei se ole ikinä päässyt samalle viivalle sheltin kanssa.
5. Rajoittaako koira mielestäsi paljon elämääsi?
- Tottakai se rajoittaa vähäsen kun ei voi mennä ja tulla miten haluaa mutta en koe koiran omistamista elämääni suuresti rajoittavana tai negatiivisena asiana, sillä Siru on meille perheenjäsen.
6. Mikä on koirasi lempipuuhaa?
- Leikkiminen, ulkoilu ja pussailu.
Siru ja kavereiden 2,5v poika löysivät toisistaan leikkiseuraa :) |
7. Pelkääkö koirasi jotain?
- Toisten koirien haukkuminen saa Sirun edelleenkin säpsähtämään mutta verrattuna edelliseen vaiheeseen (Siru jäätyi paikalleen ja liikkuminen oli päätöntä sinkoilua joka suuntaan) pentu voi kuitenkin jo nykyään kulkea eteenpäin suht rauhallisesti vaikka toinen koira haukkuisi lähistöllä. Myös maton tamppaaminen ja perästä vedettävä pyörillä kulkeva matkalaukku kivetyksellä on aivan kamalia juttuja. Koska nuo kaikki liittyvät ääniin, täytynee meidän alkaa totuttaa pentua paremmin yllättäviin ääniin.
8. Onko sinulla jonkinlaista tavoitetta/haavetta, jonka toivoisit koirasi kanssa saavuttavasi?
-Meillä on tulevaisuuden tavoitteena löytää meitä molempia kiinnostava harrastus. Katsotaan lisää myöhemmin. :)
9. Onko jotain asiaa, jota koirasi ei vain ole oppinut, vaikka olet yrittänyt opettaa?
- Tähän en osaa sanoa mitään, sillä ollaan Sirun kanssa niin alussa koulutuksen suhteen.
10. Oletko materialisti koirasi suhteen? Eli ostatko koirallesi paljon asioita ns. turhaan?
- Tähän menneessä ainoastaan yksi ostamani narulelu on jäänyt laatikon pohjalle käyttämättömänä, sillä saimmekin pentupaketin mukana kasvattajalta lähes vastaavanlaisen lelun. Olen muutenkin pyrkinyt välttämään turhan tavaran ostamista pennulle, sillä meillä on asunnossamme pienet säilytystilat.
11. Mikä paras puolesi koirankouluttajana? Entä huonoin?
- Huonona puolena se, että turhaudun välillä helposti, ellei pentu tottele sille antamaani käskyä. Toisaalta tähän auttaa ainoastaan se, että pitkitän pinnaani.. Toisinaan meinaa helposti olettaa, että pentu oppisi käskyt täydellisesti heti ensimmäisen kerran jälkeen ja odottaa siltä samaa kuin aikuiselta koiralta, joka ei kuitenkaan tässä vaiheessa vielä ainakaan meidän kohdalla ole mahdollista. Minulla on vielä niin paljon opeteltavaa koiran kouluttamisessa ja toivon suuresti, että ensi sunnuntaina alkavasta pentukurssista olisi meille suuri apu asian suhteen.
Lumiset kuvat on otettu muutama viikko sitten ja vihreät kuvat hieman päälle kuukausi sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti