Sivut

26. elokuuta 2013

Terveystarkin tulokset

Olin saanut tänään Kennelliiton automaattisen sähköpostiviestin, jossa kerrottiin, että Sirun lonkka- ja kyynärkuvista on annettu nyt lausunto ja pääsisin katsomaan sen välittömästi Omakoirasta maksettuani lausuntomaksun. Menin tottakai heti palveluun ja maksoin lausuntomaksun, jonka jälkeen näytölle pompahti lausunnot: kyynärät 0/0 kuten eläinlääkäri olikin arvellut ja lonkat A/B. Eläinlääkäri varoittelikin kuvien katsomisen jälkeen, että voi olla mahdollista lonkkien muuttuvan Kennelliiton syynissä mutta oli kuitenkin itse sitä mieltä, että ne olisivat olleet A/A. Ei tuokaan sinänsä huono tulos ole, sillä B-lonkat ovat myös hyvät mutta harmittaa hiukan kun olisin niin toivonut, että kaikki olisi tullut priimana. :(

Harrastusten osalta pystytään joka tapauksessa aloittamaan agility, mikäli mielenkiintoa riittää. Toivon todella paljon, että tuo alkeiskurssi, jolle mahdollisesti mennään mikäli (kun) selvitetään yhteistyötesti, järjestettäisiin sellaiseen aikaan, että pääsisin sinne mahdollisimman usein töideni puolesta. Viime keväänä pidempi agilityn alkeiskurssi, jolle meidän oli tarkoitus osallistua, järjestettiinkin ainoastaan perjantaisin, emmekä sen takia pystyneetkään ottamaan osaa sille. :(

Vielä Omakoirassa ei näkynyt silmä- ja polvilausunnot mutta eivätköhän nekin sinne ilmaannu lähiaikoina. Jostain muistan lukeneeni, että Kennelliitossa on ollut ruuhkaa kesän jäljiltä laittaa tiedot ajan tasalle Koiranettiin.


2 kommenttia:

  1. Onnea hyvistä tuloksista ja terveestä koirasta, ei A/B-lonkatkaan huonot ole! Meillä vielä jännätään tulevia tarkkeja, kunhan ensin saataisiin tietää millon ne on :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Harmi, ettei sieltä A/A tuloksia tullut lonkkien osalta mut eihän tuokaan huono ole. Toivottavasti teillekin järjestyy lähiaikoina tarkit. :)

      Poista