Pentukurssi vilahti kamalan nopeasti ohi ja nyt tuli mieleen, että vähitellen pitäisi alkaa suunnitella jatkoa harrastusten suhteen. Olen viime aikoina selaillut eri koirakoulujen ja -kouluttajien tarjoamia kursseja ja alkanut vähitellen kallistua tokon puolelle. Harmikseni eräällä kiinnostavalla kouluttajalla oli kaikki alkuvuoden alkeis-tokokurssit jo täynnä ja vasta maaliskuun lopulla alkavalle kurssille olisi tilaa. Alkuvuodesta alkavalle rally-tokokurssille olisi puolestaan tilaa..
Tämä viikonloppu on mennyt aika pitkälti Sirun kanssa touhuillessa. Uhmattiin eilen lumimyräkkää ja lähdettiin ulkoilemaan Tuisku omistajineen seuranamme muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle pellolle, jossa voitiin päästää pennut vapaana juoksentelemaan. Siru muuttui lumihangessa lähes välittömästi valkonaamaiseksi sopuliksi sen rämpiessä lumessa, todistusaineistoa alla:
Pienen masukarvoihin ja varvasväleihin tarttuu myös erittäin tehokkaasti lumi palleroina. Yritin muutamaan otteeseen irroittaa niitä, ettei pentu yrittäisi itse repiä niitä hampailla pois, sillä niin ne vain jäätyivät pahemmin. :(
Tänään käväistiin vielä pentukurssin jälkeen moikkaamassa shelttiporukkaa leikkihetken merkeissä ja kotiin päästyämme Siru onkin ollut aivan väsy.
Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille! Siru aikoo viettää omansa lähinnä vaakatasossa. :)
Ulkoilukuvat (c) K.A.
Onpas Siru sievä <3 Ja kasvukin on näköjään himmannut oikein todenteolla, jännää minkä kokoinen palleroinen siitä tuleekaan :)
VastaaPoistaVoi olla, että ne munkin mittaukset on voineet heittää jonkun verran. :/ Tarja epäili tänään, että se 16-viikkoisennuste pitäis aika hyvin paikkaansa.
Poista